Pallontallaajat.net
Valikko

Uudet tuulet puhaltaa…

Äärimmäistä väsymystä ja turhautumista

2 viikkoa olisi asumista takana ja olo on aika turhautunut. Projektini on muuttunut tässä lennossa. Alkujaan minun piti olla täällä ja opiskella kivien istuttamista ja muuta sellaista. Mutta koska kivien hiojalle ja istuttamisen osaajalle on iskenyt joko lorvi kätäri, alkoholi ongelma tai muu vakava este ilmeisestikkin minun projektini muuttuu nyt niin, että rakennan tänne mahdollisuuksien mukaan korupajan jossa on mahdollista tehdä erilaisia paikalliseen kulttuuriin kuuluvia koruja sekä myös myydä täällä tehtyjä koruja opiskelijoille ja vierailijoille. Olemme keskustelleet tulevaisuudesta Suomessa ja mahdollisuuksista rakentaa tästä toimiva bisnes, mutta ilmeisesti tilanne on nyt se että täällä en pääse noita kiviä istuttamaan, tai no pääsisin mutta koska oma ammattietiikkani ei anna myöden käyttää jalokiviä muovin, alumiinin ym halpa metallien kanssa, sovimme että jatkamme tätä yhteistyötä kun palaan suomeen ja rakennamme kivien ympärille oman korusarjan Suomessa kun saan kaikki modernin maailman työkalut käyttööni.

Materiaalit eivät taivu käsissäni

Hieman turhauttaa ettei täällä ole tuon kaltaista käsityö kulttuuria kuin meillä kotisuomessa. Tai no onhan sitä, mutta niin erilaista. Työkalujen löytäminen mistään myymälästä tuntuu olevan työn ja tuskan takana, isoja kömpelöitä työkaluja kyllä löytyy, mutta ei pieniä, siroja mitä juuri minä tarvitsisin. Ei tietenkään myöskään juotoslaiteita, joten nyt kysytään kekseliäisyyttä. Miten valmistaa koruja todellakin perinteisin tavoin kun ei ole käytössä hienoja sähköisiä laitteita eikä modernin maailman suomia etuja. Olen aikaisemmin kertonutkin käyneeni ostamassa hieman nahkaa ja tänään sain lisäystä materiaaleihin. Hmmm, jotain ohutta metallilevyä joka ei kuulemma ole puhdasta alumiinia eli se tulee ruostumaan, no niin, siitäpä sitten olikin taas hyötyä. Sain myös ohutta siimaa, se auttaa jonkun verran koska asiakkaani täällä tahtoo minun valmistavan perinteisiä afrikkalaisia koruja joihin siis kuuluu eritoten värikkyys ja nuo pienet, ns siemenhelmet. Ohuen metallilangan saaminen onkin sitten ollut hankalaa ja sitä etsitään edelleen. Vahvaa lankaa ja paksua metallilankaa minulla jo onkin mutta ohuen ohut metallilanka uupuu ja se olisi nyt tärkeää löytää. Mutta esimerkiksi ihan perinteisten sivuleikkureiden löytäminen oli kyllä tyuön ja tuskan takana, sirojen sellaisien. Käytän nyt siroimpia mitä löysimme, mutta nekin ovat aika kohlot. Ikävä on oman työkalupakkini sisältöä, tyhmänä kun jätin esimerkiksi juuri sivuleikkurit kotiin, koska ajattelin niiden nyt löytyvän helposti. Toisin kävi. Mutta näillä mennään ja korupaja valmistuu päivä päivältä paremman näköiseksi ja jokainen löydetty tavara on taas askel eteenpäin. Suurin ongelma on varmastikkin se ettei täällä ole kokemusta moisesta ja vaikka kuinka selitän mitä tarvitsen ja näytän kuvia, on kaikki liian isoa ja kömpelöä.

Projektini uudelleen asettelua

Olen nyt kuitenkin tullut siihen tulokseen että aion koruissani käyttää kierrätysmateriaaleja, koska se on mielestäni hyväksi tällaisessa maassa, olen miettinyt myös heidän perimää ja kulttuuria, aion poimia sieltä ideoita koruihin. Materiaaleihin aion myös lisästä bamboota, puuta ja mahdollisesti myös luuta. Nahkaahan minulla jo on. Hiomapapereiden löytäminen on myös työlästä, karkeaa paperia on joka paikassa, mutta hienoja ei löydy oikein mistään. Ehkä sekin kuvastaa tätä maata, rouheaa, krouvia ja isoja linjoja, mitään turhaa hienostelua ja pikku tarkkaa täällä ei ole oikein mikään.

Jyvä

Mutta kaikki varmaan aikanaan, projektinahan tämä on hieno ja antaa paljon. Ymmärrystä ja arvostusta omalle koululleni ja pajalleni kotona. Sekä näkemystä tulevaa ajatellen. Toki kivien alkulähde ja niiden työstö täällä päässä, niiden matka minulle suomeen ym oleellista ja tärkeää tietoa. Toki myös kekseliäisyys omiin projekteihin materiaalien ym osalta kasvaa päivittäin koska ei ole todellakaan kaikkia hienouksia käytettävissä. Luulen että kunhan pääsen tästä tuskastumisestani yli ja löydän sen jyvän mistä lähteä kokoamaan uutta tyyliä syntyykin jotain mukavaa ja oivaltamisen ilo on paras ilo. Luulen myös että ympäristöllä täällä on suuri merkitys ammentamaani oppiin ja siihen mitä tulevaisuudessa tahdon tehdä ja samalla myös avaa silmiä niin monelle muulle asialle kuin jalometalleille. Varsinkin tulevaisuutta ajatellen kierrätys ja ekologisuus kaikessa saa lisää painoarvoa sillä kyllähän jalometalleidenkin tuottaminen rasittaa palloamme, joka muuten on upea täältä katsottuna, tulee olemaan erityisen hyvä kokemus kaikkineen opetella käyttämään niin monia muita materiaaleja kuin ainastaan jalometalleja mitkä ovat itselleni olleet tähän saakka ne tärkeimmät ja upeimmat. Mutta kunha saan täällä koneiston käyntiin varmasti uusi maailma aukeaa. Myös valo on täällä jotenkin niin erilainen, erillaisessa arvossa, on kirkasta ja säkkipimeää, kontrastia. Ehkäpä näistä lähden liikkeelle. Metallia, kovaa ja kylmää, nahkaa, pehmeää ja lämmintä. Let see mitä ämmän kynästä alkaa sauhuamaan kunhan saamme edes pajan sille asteelle ettei tule suuria esteitä. Monia kompromisseja on jo tehty ja tullaan tekemään jatkossakin. Sitä aikaa odotellessa että olemme suunnitelmissa siinä pisteessä että paja pyörii ja pääsen opettamaan muita. Ensin on vain itse oivallettava ja päästävä alkuun. Mutta siis asiat menevät eteenpäin, hieman erilailla kun odotin mutta asiakaslähtöinen valmistaminen oli kyseessä joten näillä eväillä sitten.

Oma vointi ja fiilis

No olenpahan taas täällä maailman katolla, kattoterassilla kirjoittamassa. Tästä on tullut se minun paikkani. Tuo valtava maisema mikä eteeni täällä aukeaa antaa aikaa ajatella, kuinka pieni ihminen on täällä, täällä missä kiire ei näytä painavan ketään missään. Tämä tuuli täällä ylhäällä pitää selän kuivana afrikan auringon alla joka on tehnyt minusta kuin korpun, iho hilseilee kauttaaltaan, osittain auringonpolttamien osittain armottoman nestevajeen takia. Huomaan juovani todella todella vähän, litran tai alle päivässä, tavoite olisi ainakin kolme, kuumina päivinä enenmmänkin. Olen siis reunalla, kuivumisen näkee parhaiten kämmenselistä jotka halkeilevat. Myös lihavan länsimaalaisen ruokailutottumukset ovat menneet ympäri. Vatsaa kipristelee päivittäin koska liha on täällä kallista ja sitä on hyvin vähän saatavilla. Vakava proteiinin puute on saanut minut voimaan päivittäin pahoin, riisi ja kasviskastike ei ole se millä olen tottunut elämään ja täällä sen nyt huomaa. Olo on heikko ja väsynyt, huono. Nestevaje, proteiinin puute ja tämän kansan armoton suolan käyttäminen ovat kaikki niitä asioita mihin en ole tottunut. Olenkin nyt ottanut tavakseni että kun poistun täältä asunnoltani koitan löytää paikan missä olisi lihaa tarjolla ja sitä kautta hieman helpotta oloa. Luulen tämän ajan kanssa helpottavan mutta nyt tilanne ei hymyilytä. Lääkitykseni tuon nivelongelmani vuoksi on vahva ja aiheuttaa hankaluuksia niellä, tämän huomaan juodessani vettä. Lämmin vesi on äärimmäisen vaikeaa niellä muutenkin, ja tämän lääkityksen kanssa enstistä vaikeampaa. Limppariakaan en tahtosi ostaa jatkuvasti, ei se kallista ole mutta olen vaihtanut nuo juomat Suomessa zero versioihin ja täällä niiden löytäminen on myöskin hankalaa, ei mahdotona mutta joka paikassa niitäkään ei ole saatavana. Light on kamalaa ja normaalit niin sokerisia täällä paahtavassa helteessä etten tahdo juoda niitäkään. Ostin nyt viime reissulta mehua, katsotaan nyt sitten millaista se olisi. Mutta siis juoman ja ruoan puolesta ei nyt mene kauhean vahvasti, toivon tilanteen helpottavan ja kropan tottuvan tähän mahdollisimman pian. Jaksaminen myöskään projektin osalta ei tietenkään ole sama.

Mitä me kenellekkin opetamme

Istuskelen katolla italialaisen ystäväni kanssa. Hän tuli tänen opiskelemaan lakia mutta löysikin itsensä opettamasta. Opetukselle olisi tässä maassa varmaan loputon tarve, mutta onko se sitten kuitenkaan hyväksi? Monen asian osalta varmasti mutta jokainen tietää myös että tieto lisää tuskaa ja ihan totta puhuakseni olen sitä mieltä, että ihmiset ovat täällä paremmassa turvassa ja onnellisempia kun osaaminen ja tietous ei yllä länsimaalaisten tasolle. Olemme lähdössä tuon tytön kanssa myös safarille yhdessä, luulen että ainakin itselleni tuo tauko tuolla serengetin upeudessa tulee loistavaa aikaan. On ollut jotenkin niin tapahtumarikasta vaikka ei olekkaan tapahtunut muka mitään, hämmentävää. Hieman vaihdoimme tuota suunnitelmaa, pidensimme reissua 7 päiväiseksi jotta näemme mahdollisimman paljon. Teen siitä sitten oman juttunsa jahka sinne lähdemme. 8.9 on h-hetki.

Uusi tyttö. Suomesta

Tänne saapui viime yönä myös uusi tyttö, Suomesta. Jotenkin hassua puhua suomea täällä. Olen huomannut että kotiin Suomeen soittaessani on välillä vaikea löytää suomenkielisiä sanoja, englanti jää niin äkkiä päälle, ja nyt sekoittaa kun voisikin täällä puhua yhtäkkiä Suomen muille- Mutta koska en pidä siitä että kun istumme illallisella muu porukka vaihtaa kesken kaiken kiswahiliksi en myöskään itse aio muiden aikana käyttää Suomen kieltä. Se olisi epäkohteliasta, varsinkin italialaiselle ystävälleni. Täällä olemme nyt sitten kolmistaa, viikonloppuna odotamme uutta tyttöä taas saapuvaksi, australiasta tällä kertaa. Tyttöjä tulee ja menee, minä vain olen.

Tulevaisuutta

On jotenkin kummallista ajatella kaiken olevan nyt uutta, ja tätä tuleman pitää jatkossa. Yhteistyömme tämän projektin osalta tulee kuitenkin jatkumaan ja kun palaan suomeen jatkamaan opintojani on tarkoitus taas sitten palata takaisin tänne. Palata takaisin. Niin kumpaan olemaan milloinkin palaamassa, Suomeen vai tänne. Kumpi näistäö sitten tuntuukaan kodilta? Sydän on täällä, vaikkakin onhan täällä nyt ilmennyt myös asioita mitä en pysty sietämään ja joudun todellakin sopeutumaan, mutta tuon oma projekti ja oma toimisto täällä tuntuu nyt jo siltä että se on sitä minun tulevaisuuttani.

Nautintoja ja eteenpäin puskemista

Kävimme jo kerran aikaisemmin ja eilen toisen kerran läheisellä Bahari Beach hotellilla, jossa ymmärtääkseni paikallinen väestö käy lomillaan juhlimassa ja lomailemassa. Paikka on upea, siellä on uima altaat sekä aurinkotuolit. Olimme siellä eilen rentoutumassa koska täällä oli muslimien IDD päivä ja se on kaikille vapaa. Oli ihana irrottautua tästähitaasta ressaavasta oravan pyörästä edes hetkeksi. Ajatukset ovat olleet kovin ristiriitaiset mutta eilen illalla kävimme pitkän keskustelun taas paikan omistajan kanssa ja listatsin hänelle työkaluja ja materiaaleja mitä mitä minulta vielä puuttuu. Katsotaan mitä löytyy ja mitä ei ja etenen sen mukaan. Projektina tämä on silti mielenkiintoinen, kaikkine afrikkalaisine mutkineen ja tapoineen. Toivon voivani valmistaa täällä kuitenkin koruja vielä jossain vaiheessa ja jättää tuon työhuoneen siihen kuntoon että siellä voi kuka tahansa sitten jatkossa jatkaa projektia. Ja tarkoitus on kuitenkin itselläni palata tänne vielä kun saan opintoni loppuun.

Tukka lähtee päästä, vai väri…

Tansania on vienyt myös värin tukastani. Olen 20 vuotta rasittanut hiuksiani erilaisilla värjäyksillä ja armottomilla käsittelyillä, nyt olen jo pitkään kasvattanut hiuksiani pidemmäksi, lakannut värjäämästä ja pyrkinyt muutenkin vähentämään kaikkia kemikaaleja. Se riittää että joudun myrkyttämään sisuksiani kamalilla määrillä lääkkeitä, kun vain siihen keksisin jonkun vaihtoehtoisen asian. Mutta nyt kuluneen kahden viikon aikana tuhannen rapiset hiusteni latvat ovat aivan korppua, vaaleat, ei enää punaiset, ei edes oranssit. Hiukset tuntuvat kamalalta. Ostin paikallisesta supermarketista jotain shampoota ja löysin myös hoitoainetta ja olen niitä nyt käyttänyt mutta nyt olisi oikeasti saksien aika. En tiedä polttaako aurinko jo bvalmiiksi palaneen hiuksen entistä pahemmaksi, vai johtuuko osittain myös huonosta nesteytyksestä että hiukseni ovat kuivat. Joten muistioon merkintä: ota hiusten hoitotuotteita mukaasi jos olet värjännyt tai käsitellyt hiuksiasi ja ne eivät voi hyvin. Minulla on jo suht pitkä “juurikasvu” olen siis koittanut kasvattaa omaa hiustani takaisin ilman värjäyksiä ja tuo osuus hiuksistani on hyvävointisen oloinen. Iho alkaa olla todella karmeassa kunnossa, hilseilee kauttaaltaan mutta toivon tämän menevän ohi kunhan totun tähän ilmaan ja opin juomaan.

Huonoa unta, väsymys iskee

Yöt ovat olleet levottomia, koirilla on juoksut ja ne ulvovat kaikena aikaa, tänä aamuna heräsin kun naapurin, tai mistä minä tiedän kenen, lehmä huusi kuin henkee olisi viety. Kissa synnytti toisen tytön huoneeseen aamulal ja kukot kiekuvat yötä päivää. Tänään löysin myös suihkuun mennessäni ensimmäisen kuoleen liskon huoneestani. Päivästä toiseen etsin niitä kauppoja kunnes muistan että täällä on vain neljä seivästä, pressu tai pala peltiä kattona, pöytä jonka päältä löytyy sitten joko hedelmiä, lihaa, milloin mitäkin.

Tomua, kaipaus Suomeen

Mopoilla kiitäessämme Kiboon ostoksille tai päästäksemme rannalle silmät täyttyvät tomusta. Aamuiset sateet ovat menneen viikon aikana kadonneet ja tiet pölyävät älyttömästi. Mietin tienvarsi myymälöitä, sohvia, hedelmiä, mitä milloinkin, kuinka pölyisiä ja hiekkaisia ne ovat. Ja me jätämme tomaatin ostamatta jos se on hiemankin ryppyinen. Kontrasti kahden maailman välillä on valtava. Jos se on sitä koskien omaa projektiani, niin on se sitä joka suhteessa. Myöskin kiire, tuo meidän ainainen tila missä elämme, loppuu täällä. Kuten Keniassa ollessani minulle opetettiin, Minulla on kello, heillä kaikki aika. Siinä on lausetta jokaiselle mietittäväksi.

Takaisin

Palatakseni työssäoppiin täällä, olen päässyt toki seuraamaan myös muiden projekteja ja tätä tyyliä, vaikka kuinka näistä asioista lukisi, on afrikka koettava. Tämä tyyli miten nämä asiat meillä hoidetaan versus täällä. Oman projektini osalta osasinkin odottaa jotain hämmentävää, en nyt ihan tätä mutta tiedän hieman taustoja niin loppujen lopuksi ymmärrän, mutat silti turhaudun. Niin kovin mielellään olisin istunut ja naputellut kiviä paikalleen mutta aloitetaan nyt sitten ihan alusta ja rakennetaan oma paja sitä varten. Toisaalta tämä on aika mukavakin näin, saan ainakin sellaisen kuin haluan ja tarvitsen, jahka kaikki palaset löytyy. Jos löytyy. Mutta tiedän että saan ne tilattua tänne kyllä sitten jos maasta ei valmiina löydy.

Mietteitä

 

Mutta oikeastaan elämä on täällä hieman tylsää, on tottunut siihen että niin paljon tekemistä ja touhuamista. Ja nyt kun perus asiat ovat kaukana normaalista on elämä kiteytynyt vain aamupalan, työn, lounaan ja illalisen rytmiin. Ei kaupassa käyntiä, ystävien kanssa kahvittelua, elokuvia, harrastuksia ym. Tiedän että niitä alkaa täällä kertyä kunhan asettuu itse aloilleen. Toki tuo opetuspuoli tuohon korun valmistukseen alkaa heti kun paja täyttää edes ne pääpiirteet että siellä saa asioita alu olle. Perinteisiin siemnehelmi koruihin en kuitenkaan tahtoisi hirveästi käyttää aikaa, koska uskon sitä oppia tässä maassa jo olevan riittävästi. Ehkä tosiaan tuo luonnonmateriaalien ja kierrätystavaran käyttö tulee olemaan agendalla opetukseni osalta. Aika näyttää kunhan nyt saan selvyyden mitä työkaluja saan. Nykyisillä pääsen alkuun mutta ihmeisiin niillä ei pysty.

Kuvatus

No tänään istuin tuolla pajassani ja koin valtavaa luomisen tuskaa. Olen niin suoraviivaisesti mnennyt eteenpäin omissa unelmissani ja haaveissa sivuuttaen monta muuta valmistustapaa että nyt olen kuin reunalla.En uskalla liikahtaa, jokainen ajatus on repaleinen eikä niistä muodotu kunnon kuvaa. Ei sellaista ideaa mikä saisi taakseen samanlaisen palon kuin haaveilemani uniikkien vihkisormusten ja muiden korujen valmistus, jalometalleista, jalokivistä. Nyt olisi löydettävä uusia ideoita, erillaisia tapoja ja suuntia. Otin itsestäni kuvan, koska ajattelin antaa tuskan näkyä. Turhautumien ja ajatuslukon. Olen ollut kovin yksin tämän projektin kanssa ja monet asiat ahdistavat. Täällä tämä tietämättömyys. Ymmärtämättömyys tarvitsemieni työkalujen osalta, se ettei ole olemassa kultturia tällä alueella oikein muille kuin siemnehelmille. On kovin vaikea saad aheidät ymmärtämään loppujen lopuksi miksi kaikkia työkaluja tyarvitsen ja koska raha on täällä aina tioukassa on tavaroiden saaminen hankalaa. Perustyeet kaikelle pitäisi olla. Olen tullut tulokseen että mihinkään ei oikein keskitytä, kuten me kotona keskitymme. Annetaan asioiden vain lillua virrassa ja toivotaan että joku muu hoitaa ne ainakin silloin jos ne tuntuvat hankalilta. Itse ihmisenä pidän haasteista ja pyrin usein haastam,aan itseäni monella eri tavalla. Lähtö tänne oli yksi niistä.

Hymy tämän kaiken keskellä

Palatakseni kuvaan jonka otin itsestäni. Näin kjälkikäteen kun sitä katsoin, hymyilin kuvassa. En ole edes itse huomannut että vaikka tämä on ollut todella haaastavaa ja vaikeaa olen silti edelleen poasitiivisella mielellä viemässä projektiani eteenpäin. En tiedä mistä se johtuu. Liekkö siitä että joka tapauksessa vaikka projekti täällä muuttui huomattavasti hankalammaksi tiedän sen kantavan tulevaisuudessa vielä enemmän kuin mitä se olisi antanut jos se olisi ollut sitä mitä alunperin lähdin hakemaan. Itseni haastaminen tänne lähtiessä oli kynnyksistä suurin. Minä yksin isossa mailmassa, suht huonon englantini kanssa, ei sillä, ymmärrän kaiken lukemani ja kuulemani, puheen tuotto on ollut ongelma koska en ole juurikaan juóutunut kieltä käyttämään, noin 20 vuoteen. Jättää perhe ja eläimet. Ystävät. Mukavuudet.

Missä sitten elän

Mukavuuksista puheenollen kun joka ilta lasken seinässäni olevasta hanasta suhteellisen viileää vettä ämpäriin ja aloitan jugurttipurkilla itseni kastelemisen tulee mieleen oma kylpyhuone suomessa. Käytössäni on kuivakäymälä joka sekään ei ole kovin mukava. Minulle kuitenkin annettiin parempi huone mistä olimme sopineet ja kaikki tuo, juokseva veis, vaikkakin viileä, parisänky ja yksityinen huone on varmasti tässä kohtaa täällä asumistani todella psotiivisia asioita. Saan rauhassa iltaisin tehdä omat juttuni ja käydä sänkyyn aikaisin. Rokailuissa en todellakaan aina tiedä mitä edes syön mutta enemmän haittaa tavat, käsin syöminen. Toki meille on tarjolla haarukat mutta ei veitsiä. Kai sellaisen saisi kun pyytäisi. Mutta jo haarukalla syömistä kummaksutyaan sellaisten ruokien osalta kuin ukali mitä paikallinen väestö syö käsin. Maissijauhoista keitettyä paksua puuroa. Minä kuvailisin sitä kuin jäähtynyttä mannapuuroa, kun se tulee oikein tiiviiksi.

Sopeutumista vailla

Mutta sopeutumista tämä vaatii, jopa minulta joka on nähnyt itäisen afrikan jo kerran aikaisemmin. Nähnyt tämän kansa tavan hoitaa asioita. Nähnyt kuivuuden. Kaupat. Mutta silloin elin viiden tähden hotellissa notkuvien ruokapöytien ääreellä, nukuin luksusluokan sängyssä ja kylvin porealtaassa, makasin päivät aurinkotuolissa lukien Mandelan elämää koskevaa kirjaa. Nyt ollaan maalla, poissa viemäreiden luvatusta maasta. Missä syödään lihaa lusikallinen ja riisiä ämpärillinen. Tai ukalia kasviskastikkeen kanssa. Brutaaleinta oli eilen lounaalla, sitä syödessämme otti tarjoilija poika jaloissamme juoksennelleen kanan kiinni ja pisti sen lihoiksi. Katselin lautastani ja mietin että onneksi tilasin, taas, riisiä ja papuja. Mutta tätä tämä on. Milloin huoneesta ulos tullessa vastassa on lehmä, vuohi, helmikana tai kanat kotkottamassa ja kukko kiljuen perässä. Täällä kaikki elää vapaana, sulassa sovussa. Kahden viikon päästä lähden sitten katsomaan toisenlaista vapaana elämistä. Välillä minua surettaa nuo koirat ja kissat. Toki ne saavat olla vapaana mutta..

Mutta siinä nyt pitkästi vähän mitä fiiliksiä ja taphtumia on taas tähän saakka ollut. Miten tuo projektini etenee ja muuttuu lennossa ja miten siitä selviämme. Kysymyksiä saa nakata tulemaan jos joku kohta oli epäselvä. Kirjoitan tätä äärimmäisen väsymyksen saattelemana, on ollut levottomia öitä takana joten teksti hieman rönsyilee, pahoitteluni siitä. Palaamisiin!

-Audison-

Edellinen viesti Seuraava viesti

Saatat myös pitää näistä

1 kommentti

  • Vastaa Aila Salminen syyskuu 5, 2018 11:32

    No jopas on tapahtumia ja yllätyksiä täynnä. Tuo juominen sinun täytyy saada kuntoon. Jos myös hikoilet, niin tarvitset suolaa. Hellekesänä minä söin suolatabletin ja sillä selätin huonon olon.
    Siellä valmistat juuri sellaisia koruja, joita niillä työkaluilla saat aikaan. Jalometallit ovat varmaan aika kalliitta ja kierrätysmateriaalit siellä käytetyin. Toisaalta voi olla hyvä opetella niukkuudessa tekemään mitä sillä saa aikaiseksi. Mietin myös, kuka niitä kalliitta jalokivi ja jalometallikoruja ostaisi. Mutta olet kuitenkin aikamoisten hasteiden edessä ja toivottavasti jaksat. Tee nyt uraauurtavaa työtä aloittaessasi pajan rakentamisesta. Itselleni tulee mieleen ajat, kun Lempäälässä aloimme rakenta opiskelijoiden kanssa tätä korupuolta. Silloin aloimme tehdä pikipatoja ja kultasepän pöytiä ja punsseleita. Joten melko vastaavaa

  • Jätä vastaus