Pallontallaajat.net
Valikko

Työkalujen perässä, Marokkoon? Ei, ei!! Pelko valtaa mielen.

No niin, ensimmäinen viikko takana. No mitäpä on jäänyt käteen. Tansanialainen tyyli. Enimmäkseen minusta on alkanut tuntua etteivät he halua myöntää että eivät tiedä, osaa tai tunne. No miksi näin. Kerronpa siitä seuraavaksi.
Jo tullessani tänne oli taksikopilla aikaisemmin kertomani härveli. Kova oli halu saada miellytettyä minua ja vietyä minut perille. Ja mikä soppa siitä sitten loppujen lopuksi syntyikään. Oli opasta ja puhelua, eksymisiä, mutta tuota jos et ole lukenut niin palaa edelliseen posteukseeni.

Projektini täällä ja sen alkukankeudet

No sitten, eilen lähdimme ostamaan minulle paljon kaipaamiani tarvikkeita jotta pystyisin starttaamaan oman projektini täällä johon kuului olennaisesti korujen suunnittelu ja valmistaminen käsityö menetelmin. Olimme käyneet jo aiemmin ostamassa hieman nahkaa, sitä aion käyttää myös tuotoksissani mutta tarvitsin kipeästi myös työkaluja ja joitain perusaineksia. Olimme aiemmin sopineet että koitamme pysyä hyvin pienissä kustannuksisssa koska noh, ei täällä ole kansalla varaa kalliisiin kultakoruihin, siis suurimmalla osalla. Ja koska kyse on Tansaniasta, puhumme kuitenkin miljoonista ihmisistä. Täällä missä on niinsanottu pääkallopaikka missä itsekkin asustelen on paljon vapaaehtoisia jotka työskentelevät erilaisten projektien parissa. pääasiassa opettamassa kylän kouluissa. Minun projektini kuitenkin erosi tästä, tarkoitus on rakentaa tänne paja jossa koruja voisin valmistaa, tai no lähinnä sisustaa se tarpeideni mukaisesti ja hankkia sellaiset työkalut joilla koruja voitaisiin tehdä. Ja kun saan valmistuksen käyntiin, voidaan koruja myydä täällä opiskelijoille ja vapaaehtoisille kuten myös muille. Toisenlainen bisnes on rakenteilla sitten taas vastaavasti suomeen missä on tarkoitus käyttää täältä löytyneitä jalokiviä sekä materiaaleja. No niin, siinä nyt lyhykäisyydessään mitä on ajatuksena. Paljon kaikenlaista tapahtumaa mutta silti mitään ei tapahdu.

Hierarkia

On ollut käsittämätöntä huomata tämä kädestä toiseen hierarkian kulku jo tämä lyhyen vierailuni aikana. Minulla on täällä ns kaveri joka jeesaa minua ja hänellä esimies joka johtaa paikkaa. No minä olen tämän kaverin joutunut jo sivuuttamaan tässä kuluneena aikana koska suomalaiseen kulttuuriini kuuluen olen loppujen lopuksi hyvinkin kärsimätön ja huono odottamaan. Kuten aiemmin kerroin, osa matkaani on toki myös tuon osa-alueen kanssa painiminen ja mahdollsiesti myös oppiminen. Joten kun täällä pyydän asioita menen suoraan paikan johtajan puheille, tai no sen kuka täällä on paikalla. Palataanpa nyt sitten tuohon että miten kukaan ei tunnu tietävän mutta sanoo tietävänsä.

Ensimmäinen yritys

Lähdimme eilen hakemaan työkaluja omaa projektiani varten, olin listannut ylös halvat mutta ehdottoman tärkeät työkalut, vetänyt osaan viivan päälle ja ajtellut että mennään mahdollisimman pienellä budjetilla. Asiakkaan toiveiden mukaisesti joka oli tässä kohtaa järjestö kenen luona täällä asuin. Olimme käyneet koko organisaation johtajan vaimon kanssa edellisenä päivänä silmäilemässä paikallisia tuotoksia jotta näin millaisia tuotteita on myynnissä ja millä hinnalla, päästäkseni käsitykseen alemman keskiluokan tarpeista. Siihen ryhmään koruni oli tilattu. Kävelimme ns basaarialueella, en ole oikein päässyt käsitykseen miksi tuollaisia täällä kutsutaan mutta jokainen saa edes jonkun käsityksen basaarista joten alueella oli paljon paljon kojuja. Jo noita kojuja kiertäessäni silmiini pisti että jokaisessa kojussa “haisi” kiina. Joka toisella tuntui olevan myynnissä samat tavarat, lähes samalla hintaa. Ekana mieleeni putkahti oliko kyse samasta kuin viron satamamarketeissa, yksi iso omistaja, monta kojua ja myyjä saa jonkin komission myymistään tuotteista. No se jäi selvittämättä onko niin täälläkin, luulen että ei mutta en myöskään ymmärrä miksi kaikilla oli samat tavarat myynnissä. Etsin ihan tosissani kunnon käsityöläisen tekemiä tavaroita, niitä kuitenkaan löytämättä. Kaikilla oli samoista kiinan helmistä ja rautalangoista rakennettuja Masai koruja. Jossainhan tässäkin maassa täytyy olla käsityöläisiä, niitä jotka käyttävät edelleen ns sepän työkaluja ja oppeja. Toivon heidät vielä löytäväni. Kävimme myös kangaskaupassa mistä löysimme vuohennahan, siellä näkyikin enemmän tuo käsityöläisyys, kengissä ym. Mutta se ei ollut sitä mitä olimme tulleet etsimään. Kiertelimme tuolla basaarialueella ja samat tavarat toistuivat ja toistuivat. No koska opiskelen kuitenkin korujen suunnittelua ja valmistusta en lannistunut vaan päätin että käytän illan hyvin ja mietin edullisuuden kautta korumalleja mitä voisin valmistaa, niin että afrikkalaisuus näkyy mutta ei kuitenkaan ole sitä samaa mitä on joka koju pullollaan.

Toinen yritys, nyt onnistutaan, vai eikö sittenkään

Ideoita tulikin runsaasti ja olin innoissani kuin pingispallo, materiaaleja ja työkaluja mulle äkkiä nyt. Olimme sopineet että lähtisimme seuraavana aamuna noita hakemaan. Ja noh aamu muuttui sitten päiväksi mutta lähdimme kuitenkin.Olin hieman pettynyt koska tiesin että meillä oli paljon eri juttuja hankittavana, ja osasinkin arvella ettei niitä löytyisi yhdestä ainoasta paikasta. Ja kuinka oikeassa olinkaan. Lähdimme raahautumaan päivän kuumimpaan aikaan kohti isompaa tietä toivoen tietysti tuk tukin poimivan meidät kyytiin. No eipä näkynyt tuk tukia ja viimeksi kirjoitinkin että olin lähdössä tarkistamaan vauriot kuinka pahasti aurinko oli minut kärventänyt, no olihan se ja paahtavan auringon alla kävely kaikkine palovammoineni ei todellakaan ollut sitä mitä olisin tahtonut tehdä. No jostain sitten kuitenkin tuli auto, joka sattui olemaan ystäväni Rastan tuttu ja pääsimme hänen kyydillään todella pitkän matkan ilman kustannuksia, olin otettu ja kiitollinen.

Matkalla Marokkoon, mihin minua ollaan oikein viemässä?

Tuolta mihin ikinä hän meidät jättikään otimme uuden kyydin, tuk tukin ja jatkoimme matkaa löytäen itselle bussiasemalta. Kysyin tässä kohtaa mihin olimme oikein menossa ja sain lyhyen vastauksen. Marokko. Että anteeksi miten oli, MAROKKO!?!? Pohjois Afrikassa, ei, ei. Rasta on hyvin hiljainen mies, ajattelija, joten ajattelin itse olla hiljaa ja katsoa mihin ihmeeseen olin lupautunut. Eihän minulla ollut edes passia mukanani. Matka stoppaisi rajalle joka tapauksessa, tai ainakin niin toivoin. Bussi tuli ja hyppäsimme kyytiin, päässäni ei pyörinyt muuta kuin marokko, ei voi olla, minun oli kuultava väärin. Ja pian selvisikin että niin oli tapahtunut. Morokko oli paikka mihin olimme bussilla tulleet. Bussi kyyti oli maksanut noin 1000 shillinkiä joten se ei ollut kallista. En huomannut Rastalta kysyä että miten tuo homma toimii mutta bussiterminaaliin pääsi sisälle ostamalla tuon lipun ja ilmeisesti myös vaihtoja saa terminaaleista toisiin tehdä kunhan ei poistu terminaalin alueelta, jos poistut ostat myös uuden lipun.

Ensimmäisen kerran turvattomuuden tunne valtasi mielen.

No saavuimme Moroccoon ja löysimmekin sitten pian tuon kaupan josta pääsimme ostamaan joitain materiaaleja. jatkoimme siitä lounaalle ja sitten lähdimme takaisin. Olin jo hetken epäillyt että Rasta ei ehkä sittenkään tiennyt ja tuntenut paikkoja niin hyvin kuin oli antanut minun ymmärtää. Tässä kohtaa laitoin kotiin viestin etten ollut aivan varma missä olen, paikannus oli päällä. niin suomalaisessa kuin tansaniannumerossakin, jos jotain sattuisi. Väkeä oli hirvittävästi enemmän kuin aikaisemmin käymissäni paikoissa ja hälinä ja hulina oli aikamoista. Pidin kiiinni aikaisemmin ostamastani repusta ja laitoin toisen puhelimen reppuun, toisen taskuun. Myöskin rahat olin jakanut niin että kaikki ei ollut samassa paikassa. Tottakai olin outo näkykin vaaleana (vaikkakin nyt punaisena) Tuolla tummien seassa ja minulla oli tumma mies seurassani, tunsin oloni suht turvalliseksi mutta koskaan ei voi pitkäkyntisistä tietää, vaikka jopa uskoisivat että olen juurikin liian luottavainen. Bussiasemalla oli myös melkoinen tungos, siellä hyvä kanssa olla hereillä.

Turhautuminen

Olin näyttänyt hänelle listan mitä tarvitsen ja hän oli hokenut että löydämme ne hän tietää mistä ne saadaan, älä murehdi, me saamme ne. No niin, lähdimme sitten etsimään työkaluja ja muita materiaaleja. Ja voi jestas että aloin turhautua, kiersimme samankaltaisista “kojuista” toiseen, kaikki täynnä samoja tuotteita, ja mistään ei löytyny tarvitsemiani sivuleikkureita. Voi että minua alkoi sapettaa kun tunnit kului, aurinko laski ja minä olen sen valtakunnan matkustaja että en tahdo täällä seikkailla pimeällä. Mitään muuta Rasta ei saanut noista kojuista kysysttyä kuin noita yksiä sivuleikkureita ja kenelläkään ei sellaisia tuntunut olevan. Sanoin hänelle että tarvitsin kojuista paljon muutakin mutta ei, hän halusi aina jatkaa vain seuraavalle kojulle. Typerintä tässä oli vielä se että jokaisesta kojusta viitottiin menemään milloin mihinkin suuntaan ja me kuin aasit seurasimme noita ohjeita. Luultavasti siinä kohtaa kun huusin Stop, Rasta Stop! Hän ymmärsi että nyt oli tullut mittari täyteen ja kuppi mennyt nurin. Sanoin tahtovani välittömästi takaisin kotiin ja selvittäväni tämän tilanteen koska en ollut tullut tänne juoksemaan typeränä samaa tavaraa myyvästä kojusta toiseen.

Osaamista on, sen löytäminen vain vaikeaa

Tiedän että tässä maassa on paljon osaamista ja tiedän myös että muilla sepillä on noita työkaluja joten jostain ne on löydyttävä mutta ei moottoriöljyä myyvistä kojuista. Minulle oli kuitenkin sanottu että Rasta tietää paikat joten uskoin että löytäisimme työkalut. Kyllästyin koska tiesin että jos löytäisimme oikeasti korukaupan tai jonkun vastaavan, he voisivat neuvoa mistä työkaluja löytyisi. Olimme pyörineet koko päivän täysin turhaan. Olin vihainen, nälkäinen, väsynyt, kuumissani ja valmis sanomaan lähteväni kotiin ellei näitä työkaluja ala löytymään. No päästyämme kotiin ilmoitin paikasta vastuussa olevalle että haluan palaverin asap. Kerroin päivästäni, siitä että olin maksanut jopa kaikista kyydeistä enemmän kuin mitä olimme loppuviimein saaneet kulutettua työkaluihin. Olin närkästynyt ja kerroin haluavani rahat takaisin ja lähteväni kotiin koska en ollut tullut tänne maksamaan siitä että juoksen tyhmänä ympyrää kun tiedän että nämä asiat hoituisivat jos minulla olisi oikea henkilö mukanani.

Suomalainen sisu ja se perkele

No asiaa siinä sitten selviteltiin, sanoin myös kovilla sanoilla että nyt riittää, perkele!Heti minulta pyydettiin kuvat kaikista työkaluista. Laitoin ne sitten viellä eilen illalla ja minulle luvattiin että työkalut olisivat minulla tänään. Toiveikkaana kävin nukkumaan. Yllättäen pitkin iltaa minulle tuotiin sitä ja tätä työkalua, ei toki kaikkia mutta joitain, vaikutti hyvältä. No tänä aamuna sitten sain tietää että eipäs kun rahat ei olekkaan täällä vaan vasta matkalla heille jotta he pääsevät ostoksille minun kanssani. Olin toki tietoinen että koko hommaa johdetaan vielä muualta, ei siis tämä kuka on täällä paikalla vaan koko paikan pomo. Joten koska sain taas huonoja uutisia ajattelin lähestyä koko paikan omistajaa. Hän pahoitteli tapahtunutta ja kertoi että kun tämä on yksi iso ongelma, tansanialainen ei osaa pyytää rahaa, hän oli sattumalta kysynyt mikä on minun työkalu tilanteeni ja he olivat todenneet ettei mikään koska odottavat rahaa niiden ostoon, no raha oli lähtenyt välittömästi matkaan mutta en tiedä kauanko tätä hyrrää olisi pyöritetty jos ei olisi ollut onnellista sattumaa. No nyt sain tiedon että rahat ovat saapuneet joten pääsemme huomenna sitten viimein, toivon, hankkimaan nuo tarvittavat työkalut ja materiaalit.

Johtopäätöksiä

Mutta se mikä eniten on tämän kansa hymyn takaa tullut esille on se että kaikille tahdotaan olla niin mahdottoman ystävällisiä että he jopa valehtelemalla haluavat miellyttää toista ihmistä, ymmärtämättä että se on paljon pahempi asia kuin että sanoisi asiat suoraan, tai että koittaa ottaa selvää. On hyvin turhauttavaa huomata kuluttaneensa päivä, kaksi, viikon siihen että joku on sanonut että homma hoituu ja kaikki järjestyy. ja huomata että mikään ei ole edennyt. Törmään toki tähän samaan ilmiöön myös suomessa ja siellä en siedä sitä yhtään. Mieluummin menisin seuraavan ihmisen luo, kysyisin häneltä, ja seuraavalta kunnes löydän oikean ihmisen kuin miten nyt kulutan päiviä väärien ihmisten kanssa ja aika vain kuluu. Olen kuitenkin luonteeltani sellainen että jouten olo on ihan ok hetken mutta pian alan kaipaamaan näpertelyä ja tekemistä. Joten lataan suuret odotukset huomiselle ja toivon että pääsen todellakin hakemaan noita työkaluja.

 

Kulttuuria, mutta kenen opettamaa?

Mutta mikä saa tämän kansan sitten käyttäytymään noin? Sekö että vuosikaudet jatkunut alistaminen saa heidät pelkäämään että jos he eivät osaa tai pysty auttamaan, josseivat he tiedä, he voivat joutua olemaan taas häpeissään. Häpeästä mihin heidän koko kansa on poljettu, haukuttu tyhmäksi, mitään tietämättömäksi, ym. Tälle kansalle on annettu niin paljon vääriä oppimistapoja ja tuosta kaikesta kauheudesta on niin vähän aikaa etteivät he ole voineet oppia toisenlaisia tapoja. Väitän näiden tapojen olevan valkoisen opettamia, se on niin syvällä kultturissa, ja koska tuota sortoa tapahtuu täällä edelleen vaikka sen väitetään olevan ohi ei tämä kansa voi parantua ennen kuin heille annetaan oikea mahdollisuus oppia ettei kaikkia voi miellyttää. On opittava myöntämään virheensä, opittava sanomaan ettei tiedä, ettei osaa.

Katsominen peiliin

Heidän vieraanvaraisuutensa ei ole kiinni siitä etteikö he voisi näitä asioita myöntää. He ovat silti avoimia, iloisia ja hyväntahtoisia ihmisiä. Hallitus se täälläkin mätä on, niinkuin meilläkin, mutta valkoinen on mielestäni vastuussa siitäkin. Me tulimme, otimme, riistimme, ja sitten kun oli aika poistua, poistuimme. Emme jääneet auttamaan niillä opeilla mitkä meillä oli, minkä olimme heiltä kieltäneet. Ja nyt syytämme heitä milloin mistäkin aiheesta? Jep. Sitä voi jokainen sitten miettiä miten asiat näkee omasta mielestään, tämä toki vain osa totuutta ja siksi en siitä kirjoitakkaan nyt enempää, kunhan tuumailen miksi minulle on käynyt näin.

Tilanne nyt.

No nyt kuitenkin tilanne on se että minulla on jo osa materiaaleista, osa työkaluista sekä tuo ihanaa oma työhuoneeni johon sainkin jo nuo tavarat vietyä. Sinne pyysin vielä pikku lisäyksiä, lisää valoa, voi kyllä, täällä lisää valoa! En tahdo väsyttää silmiäni koska täällä kun aurinko alkaa painua mailleen se käy nopeasti ja pimeys on valtaisa. Sen verran hyvin tunnen itseni että kun pääsen vauhtiin, en malttaisi lopettaa joten en tahdo kompastua ainakaan pimeyteen. Pyysin myös lisää pöytätilaa ym sellaista pientä lisää.
Let see what happens tomorrow! Englantini muuten joka on ollut todella ruosteessa alkaa pikku hiljaa taas löytymään, sana kerrallaan! Käyttäkää ihmiset osaamistanne, niin minäkin koitan tehdä!

Palaamisiin taas! Laitathan kysymyksiä tulemaan jos joku jäi askarruttamaan. Tarkenna mielelläni.

-Audison-

Edellinen viesti Seuraava viesti

Saatat myös pitää näistä

Ei kommentteja

Jätä vastaus