Pallontallaajat.net
Valikko

Unelmien hinta?

Tänään pureudun useampaankin “ongelmaan” jonka olen kohdannut tätä matkaa suunnitellessani. Isoimpana varmasti ennakkoluulot Afrikkaa kohtaan sekä kustannukset. Koskaanhan nämä reissut ei ilmaisia ole ja opiskelijalle budjetointi on aina se isoin kynnys. Mutta mennään päivän polttavimpaan aiheeseeen, ennakkoluuloihin. Käydään samalla läpi vähän minun unelmia, ja mikä on niiden hinta.

Alku ja omat peikot ja muiden seksilomat

Kun aloin tätä unelmaani havittelemaan ensimmäinen ajatukseni oli mitä ystävät ja läheiset asiasta olisivat mieltä. Minulla on kaksi hieman alle täysi-ikäistä lasta, kylläkin molemmat viitta vailla täysi-ikäisyyttä. Sitten minulla oli tuo koulu. Elämä Suomessa. Jep! Olin lähdössä yksin ja kaikki muu oli jäämässä Suomeen. Ja Afrikkaan? Kuinka uskallat? Oletko hullu? Siellähän saa HIV:n ja kupan ja ja ja ja. Aloitetaanpa nyt siitä sitten tästä taudeista ym. Ensimmäiseksi, en missään nimessä ole nyt enkä ollut aikaisemminkaan Afrikkaan matkustaessani lähtenyt hakemaan itselleni rakkautta, miestä, autuasta yhteistä elämää. En siis ollut Keniassa enkä kyllä Tansaniaankaan matkatessani ajatellut lähteväni niinkutsutulle seksilomalle. Tämä on jännä aihe josta saa myös lukea iltapäivälehdistä, en tiedä mistä moinen käsitys onkin juurtunut ihmisille ettei kyseiseen maankolkkaan matkusteta enää mikään muu mielessä. No Keniassa minulla oli mies mukana ja nyt se jää kotiin, joten tämä asia on mielestäni käsitelty. Se jopa saa hieman vihastumiseni nousemaan että tästä täytyy edes puhua. Ja jos vähääkään asioita tutkii nykypäivänä niin pian selviää ettei asiat edes ole niin miten media antaa meidän ymmärtää. Mutta olkoon tämä aihe nyt.

Lapset ja elämä Suomessa

Sitten lapset ja elämä täällä. Kun sain tietää että minulle olisi opiskelupaikka valmiina Tansaniassa otin asian varovasti puheeksi kotona. Ensimmäinen kommentti puolisoltani oli että vai työssäoppi Tansaniassa. Asiasta ei sen päivän aikana puhuttu enempää. Jätin asian hautumaan. Ja hyvin se hautuikin. Mieheni on onneksi ollut itse nuorena onnekas ja päässyt myös opiskelemaan ulkomailla, useammankin kerran ja ymmärsi heti millaisesta mahdollisuudesta oli kyse. No seuraavana asiana oli keskustelu lasten kanssa. Molemmat tietysti tietävät äitinsä unelmat ja olivat ehdottomasti sitä mieltä että nyt on äidin aika pakata laukku ja lähteä. No niin. Sitten koululle ja asia varovasti esille. Enhän minä ollut koko työssäoppi asioista keskustellut edes koululla vielä, olin opiskellut vasta muutaman kuukauden koska aloitin opiskelut tosiaan muita 6kk myöhemmin. Matkani siis uuteen ammattiin oli alussa ja nyt olin jo lähdössä maailmalle. Valtava tuki opettajilta ja oikeastaan potkiminen siellä persuuksille ja eteenpäin on johtanut nyt siihen että lähtöön on enää muutama päivä. Täytyy esittää nöyrimmät kiitokset siis koululleni että kaikki järjestyi niin nopeasti ja hienosti että ennen kun kesäkuussa koulu jäi lomille oli kaikki paperit jo kunnossa ja vakuutusasiat hoidettu. Toki on tässä kohtaa myönnettävä että tarjous joka minua Tansaniassa odottaa oli niin mahtava ettei sitä olisi voinut ohittaa. Tai tottakai olisi, mutta olisi se jäänyt vaivaamaan. Ja itseni tuntien se olisi vaivannutkin sitten paljon.

Äiti ja sisko, ne pahimmat

No sitten sisko ja äiti. Äiti lannisti minut maanrakoon. Täytyy toki kertoa että äitini on vakavasti sairas eikä oikein enää ymmärrä nykymaailmaa ja mitä täällä erottuakseen massasta tarvitaan. Hänen mielestään olin hullu kun lähden yksin jne. En tähän edes listaa niitä asioita miten hän asian näki. Olin kuitenkin päätökseni tehnyt jo ennen äitini tai siskoni mielipidettä, siskoni oli hiljaa ja kommentoimatta. Se kertoi itseasiassa minulle enemmän kuin jos hän olisi jotain sanonut. Olimme olleet yhdessä syömässä ja lähdimme ajamaan oman perheeni kanssa kotiin. Fiilis ei ollut kovin hyvä. Olisi ollut tietysti suuri lisä jos äiti ja sisko olisi tukenut matkaani ja olleet iloisia puolestani että olin moisen mahdollisuuden saanut. Mutta olin tätä osannut myös odottaa. Enpä ole tukea saanut omissa haaveissani aikaisemminkaan niin miksi nytkään, ihmisiltä joiden maailmankatsomus rajoittuu median luomaan kauhukuvaan kuivasta ja sairaasta Afrikasta. PAH! Antaa olla. Aikaa kului ja puhuin matkastani, pikku hiljaa äitini ja siskonikin ymmärsivät että lähden, ja osaisivat asennoitua erilailla. En lannistunut ja heidänkin mielipiteensä on tätä nykyään kannustavampi.

Tuki ja turva, ystävät

Osalle ystävistäni kerroin heti, osalle pikku hiljaa. Kukaan ystävistäni ei ole ainakaan päin naamaa tullut kyseenalaistamaan lähtöäni. Näin oletinkin asian menevän. Osa on ollut ihanasti tukenani ja tsemppaamassa. Ei tämä kuitenkaan helppoa ole. Mutta järjestelmällisenä ihmisenä minulla on kaikki asiat järjestetty täällä päässä mitä vain ikinä pystyn. Ja monen monta eri skenaariota mietittynä jos joku menee vikaan. Toisaalta olisi helpompi kun olisi “löysin rantein” ihminen ja antaisi vaan virran viedä, mutta koska olen osittain jopa kontrollifriikki ja haluan lankojen olevan aina omissa käsissäni, olen tehnyt järjestelyt suomessa niin että en hetkeäkään epäile etteikö täällä asiat sujuisi, siitä kiitos omalle tukiringille täällä. Ilman teitä en voisi edes miettiä moista reissua. Mutta koska täällä asiat on reilassa, on matkalaukkuni lähes valmis.

Rohkeus, että miten oli?

Mutta se rohkeus? Se on se useimmiten kuulemani kommentti. Ootpa sä rohkea, en minä uskaltaisi. Oon tätä lausetta pyöritellyt päässäni nyt usemman kerran ja ihmetellyt mistä tämä sana Rohkeus tulee? Itsehän en koe olevani rohkea. En minä pelkää. Tunnen olevani menossa kotiin, sinne missä minun on hyvä olla, mitä rakastan, mistä unelmoin. Missä silmäkulmani kostuvat onnesta ja ilosta. Mutta onko se sitten niin että afrikka koetaan levottomana ja turvattomana. Sairauksien, nälän ja kurjuuden maana? On siellä sitäkin, on paljonkin, liikaa. Mutta kun siellä on niin paljon kaikkea muutakin. Upeutta, iloa, rakkautta. Afrikkalaiset, ainakin itä-afrikassa. (nyt muistutan että kun puhun afrikkalaisista tarkoitan aina itä-afrikkaa mistä minulla on kokemusta, en siis yleistä tätä koko maanosaa koskevaksi) ovat mielettömän onnellisia ja ystävällisiä. Heidän naurunsa, hymynsä, anteliaisuutensa ja ilonsa on jotain niin uskomatonta että täällä mielensäpahoittajien ja ainaisten valittajien maassa ei uskoisi noin upeaa mailmaa olevankaan mitä afrikalla on tarjottavana. Ja siinä on vasta niiiiiin pieni osa. Sitten se luonto, korallinvalkoiset rannat, palmut, meri ja sen antimet, Sansibar ja tuon kansan historia. Vaikka se on julma ja kamala, se on uskomaton selviytymistarina joka jatkuu edelleen. Äärimmäisyydet, polttavan kuuma savanni ja samalla lumihuippuinen Kilimanjaro, sadetta ja ukkosta, kuumaa ja kuivaa. Ehkä meidän media sitten antaa väärän kuvan Afrikasta, tai omalla tavallaan oikean mutta sittenkin niin suppean. Rohkea, sitä minä en ole, rakastunut, sitä olen!

Opiskelijan budjetti

Sitten siihen budjettiin. Kun keväällä aloin tätä reissua suunnitella, katselin lentoja ja mietin olisiko opiskelijalla tähän mahdollisuutta. Paikka johon olin menossa oli laittanut minulle majoitus ym kustannukset jo sähköpostilla ja summa hirvitti. Halpaa mutta opsikelijalle kallista. Käänsin ja väänsin asiaa ja vedin vyön tiukalle, nyt ei humpata eikä juhlita. Nyt mennään  Tansaniaan. Maksoin jo keväällä ekan setin majoituksistani ja suuri kiitos kuuluu myös järjestävälle taholle Tansaniassa. Sain upeasti sovittua kaikki maksut heidän kanssaan niin että makselin majoitusta osissa tässä pitkin kevättä ja kesää. Tottakai yllätyksiäkin tuli, esimerkiksi tietokoneeni joka päätti eilen ettei sitä kannata enää ottaa mukaan afrikkaan. Akku ei enää toimi ja käynnistyminen kestää yhden valovuoden. Afrikan sähköt jo entuudestaan tietäen ei tuollaista konetta kannata enää ottaa mukaan joten eilen oli suunnattava sitten läppäri ostoksille se verotti matkabudjetistani aika siivun. Mutta onhan siellä kone oltava mukana. Ihan jo koulujuttujenkin vuoksi.

Lennot

Lennot varasin Qatar Airwaysin kautta jo keväällä ja mielenkiinnolla odotan tuon yhden arvostetuimmista lentoyhtiöstä tarjoamaa matkaa. Vaihtonihan tapahtuu Dohassa ja se on se minulle isoin peikko tässä matkassa. Miten siellä mahtaa kaikki sujua. Mutta helpoksi vaihdon tekee että se tapahtuu saman yhtiön sisällä joten laukkukaaosta ei tarvitse varmasti Dohassa käydä läpi, tai ainakin näin toivon. Lennot sain suht edullisesti niin että pienillä vaihtomaksuilla saan niitä muutettua jos tarvetta tulee.

Muutama pikku vinkki!!

Muita kustannuksia tietysti tulee sitten kaikista tarvikkeista mitä olen joutunut ostamaan täältä mukaan mitä nyt normaalille matkalle ei ehkä niinkään tarvitsisi miettiä. Näistä voin tehdä listausta jos joku kokee tarpeelliseksi mutta hyviä oppaita on jo netti väärällään joten en niitä ainakaan nyt tähän listaa. Paitsi kaikille naisille jotka suuntaavat safarille, URHEILULIIVIT! Minulla oli ainoana naisena Kenian matkalal urheiluliivit ja jo ekan päivän röykytyksen jälkeen muut mammat valittelivat oloaan. Minulla oli painavasta etumuksesta välittämättä aivan loistava olla. ei kipuja. Joten ne on ihan ehdottomat! Ja nyt niitä on minunkin laukussani jälleen mukana, useammat!  Sekä toinen mainittava asia on naisten henk koht hygienia, suojia ym ei ole niin hyvin saatavilla kuin esim suomessa joten tähän on hyvä varautua.

Vapaa-aika

Suunnitelmiini kuuluu käyttää aikaani snorklaamiseen niin paljon kuin vain suinkin töiltäni ehdin. Olen aikaisemmin jo hankkinut snorklausvälineet mexicon reissulle kun olin mayan reefillä ja suosittelen näiden välineiden hankkimista myös Tansaniaan jos aikoo enemmän kuin kerran tai kaksi snorklata. Välineitä on siellä vuokrattavana toki mutta omat on aina omat, heti valmiit, sopivat, oikean kokoiset ja erityisesti arvostan ainakin omissani että vaikka ne oli hankkiessa suht arvokkaat ovat ne myös laadukkaat. Snorklaamisesta saa paljon enemmän irti kun lasit ovat kunnolliset ja naarmuttomat, räpylät “tehokkaat” ja sopivat jalkaan. Tämä siis harkinnanvarainen hankinta.

Kamerat

Sitten kamerakalusto. No niin, tämä on se kilpavarustelu osasto oikein viimeisen päälle. Itselläni on parikin järjestelmäkameraa valokuvausharrastukseni vuoksi ja optiikkaakin on kertynyt läjäpäin. Kuvaan vapaa-aikanani pääasiassa motorsporttia mikä on vuosia ollut harrastukseni joten pidemmän matkan optiikkaa löytyy myös. Mukaani otan tällä kertää Canon 7D:n ja optiikaksi canonin 70-200mm 4L sekä Sigman 170-600mm apo dg:n. Sigma ei valotuksensa kanssa loista, mutta Afrikassa luulen että senkin ominaisuudet riittävät. valosta ei pitäisi jäädä kiinni. Sitten ,mukaan lähtee myös Sonyn pokkarikamera jossa siinäkin joku älytön zoom, tämän hankin espanjan matkaltani sekä pojalta lainaan actionkameraa snorklausreissuilleni. Katsotaan jos saisin tänne sitten myös vedenalaista maailmaa! Mutta listaa voisi olla loputtomiin ja itsekkin joudun jo nyt tekemään kompromisseja tuon järkkärin optiikan osalta. Vastaa tulee painot ja raha. Toivon noiden riittävän. Keniassa minulla oli mukana Canon 1100D ja Tamron 70-300mm (tällaisen paketin saa tänäpäivänä varmaan 100-150e) ja kaikki aikaisemmat kuvani on otettu sillä tai 60e pokkarilla. Nyt mukaan lähtee kuitenkin huomattavasti kalliimpi kalusto joten tämä “kilpavarustelu” on loputonta. Mutta halvemmallakin selviää. Kaikki pölylle arka on hyvä pakata johonkin minigrip pussin tyyliseen jotta herkät optiikat ym eivät ainakaan ensimäisenä olisi pilalla.

Viittä vailla valmista!

Laukkuni on lähes pakattu, hieman vielä pitkä hihaista mukaan ja olen valmis. On tämä ollut aika rumba mutta järjestelmällisenä ihmisenä olen tämänkin suunnitellut hyvin ja mitään paniikkia ei ole päässyt syntymään, edes tietokoneen hajoamisen takia. Tässä kahvia siemaillessani omalla sohvalla uudella koneella tätä kirjoitusta kirjoittaen, olen onnellinen että minulal on kaksi fiksua lasta, ja tämä loppu jengi jotka mahdollistavat tämän akan maailmalle lähdön. Jalokivien perässä, harakka !

 

 

Edellinen viesti Seuraava viesti

Saatat myös pitää näistä

Ei kommentteja

Jätä vastaus